Volvon markkinaosuus vahvistunut 7,9 prosenttiin

Volvon markkinaosuus vahvistunut 7,9 prosenttiin
4. marraskuu 2019

–Haluamme olla kunnianhimoisia ja autoalan edelläkävijöitä sähköistämisessä. Viime vuonna ladattavien autojen osuus myynnistämme oli viidennes, tänä vuonna kolmannes ja ensi vuonna puolet sanoo Tom von Bonsdorff, Volvo Car Finlandin myynti- ja markkinointijohtaja.

Tämän lisäksi ensimmäiset kevythybridit saapuivat Suomeen mallivuosivaihdoksen myötä keväällä 2019, jonka jälkeen ne täydentävät Volvo -mallistoa seuraavan kahden vuoden aikana. Kevythybridiautossa bensiini- tai dieselmoottorin rinnalla toimii sähkömoottori matalalla 48 voltin jännitteellä. Kevythybridijärjestelmällä avustetaan polttomoottoria kiihdytyksissä, minkä lisäksi järjestelmä mahdollistaa jarrutusenergian talteenoton. Kevythybridiautossa akkuvoimalla ei varsinaisesti ajeta. Kevythybridijärjestelmä on tehokas keino vähentää kulutusta ja polttomoottorin päästöjä noin 15 prosenttia sekä lisätä ajomukavuutta.

–Sähköistimme koko mallistomme tänä vuonna ja tästä eteenpäin kaikki Volvo -mallit saa aina myös sähköistettynä: joko lataushybridinä, kevythybridinä tai täyssähköautona, jatkaa von Bonsdorff.

Volvo Car Group esittelee kaikkiaan neljä täyssähköautoa vuoteen 2021 mennessä. Kaksi niistä on Volvon malleja ja kaksi Volvon urheilullisia sähköautoja valmistavan Polestarin tuotteita. Volvon ensimmäinen täyssähköauto on juuri esitelty XC40, joka on nyt ennakkovarattavissa. Miljoonan sähköistetyn Volvo -auton myyntitavoite on tarkoitus saavuttaa vuoteen 2025 mennessä. Tämä on virstanpylväs, joka saavutetaan tarjoamalla ladattavia hybridejä, kevythybridejä sekä täyssähköautoja. Vuoteen 2025 mennessä 50 prosenttia Volvo Carsin myynnistä on täyssähköautoja.

Sähköistetyn malliston lisäksi Volvo on käynnistänyt kunnianhimoisen tavoitteen olla ilmastoneutraali yhtiö koko arvoketjussa vuoteen 2040 mennessä – vuosikymmen ennen Pariisin sopimuksen tavoitetta.

–Tavoitteen saavuttaminen vaatii koko toiminnan uudistamista ja edistymme hyvin tämän tavoitteen saavuttamisessa. Tällä hetkellä tehtaamme saavat voimansa 80-prosenttisesti uusiutuvasta sähköstä. Saavutimme merkkipaalun vuoden 2018 tammikuussa, kun moottoritehtaastamme Ruotsin Skövdessä tuli ensimmäinen ilmastoneutraali tehtaamme, sanoo Volvo Car Finlandin toimitusjohtaja Lasse Ahlstedt.

Volvon ilmastostrategian tavoitteena on vähentää autokohtaista hiilijalanjälkeä 40 prosentilla vuosien 2018–2025 välisenä aikana; tämä palvelee yrityksen pitkän tähtäimen tavoitetta tulla ilmastoneutraaliksi vuoteen 2040 mennessä. Volvo leikkaa autojen pakokaasupäästöjen lisäksi yhtiön toimintojen aiheuttamia päästöjä. Ilmastosuunnitelma tukee Pariisin kansainvälistä ilmastosopimusta (2015), joka pyrkii rajoittamaan ilmaston lämpenemisen 1,5 asteeseen esiteollisiin tasoihin verrattuna.
 

30.10.2019 

Volvo Car Finland 
Tiedotuspäällikkö Mia Pelttari, [email protected], puh. 0400-441117 
Korkearesoluutioisia kuvia, videoita: www.media.volvocars.com 
www.volvocars.fi 
www.linkedin.com/company/volvo-car-finland/