Volvo Cars esittelee Care Key -avaintekniikan turvallisempaa auton jakamista varten

Volvo Cars esittelee Care Key -avaintekniikan turvallisempaa auton jakamista varten
3. huhtikuu 2019

Care Keyn avulla Volvon kuljettajat voivat rajoittaa auton huippunopeutta, ennen kuin he lainaavat autoaan muille perheenjäsenille, ystäville tai nuorille kokemattomille kuljettajille, jotka ovat vasta saaneet ajokortin.

Care Keyn julkaisu seuraa aikaisemmin tässä kuussa annettua ilmoitusta, jonka mukaan Volvo rajoittaa kaikkien uusien autojensa huippunopeudeksi 180 km/h vuodesta 2020 lähtien. Yhtiö haluaa lähettää voimakkaan viestin ylinopeuden vaaroista.

Volvon pääjohtajan Håkan Samuelssonin mukaan yhtiö haluaa aloittaa keskustelun siitä, onko autonvalmistajalla oikeus tai jopa velvollisuus asentaa autoihin tekniikkaa, joka muuttaa kuljettajien käyttäytymistä. Nyt kun tällainen tekniikka on käytettävissä, tästä kysymyksestä tulee entistä tärkeämpi.

Nopeusrajoitus ja Care Key ovat molemmat osa tätä keskustelua ja osoittavat, kuinka autonvalmistajat voivat kuljettajien oikeaa käyttäytymistä tukemalla ottaa aktiivisesti vastuuta tavoitteessa lopettaa kuolemantapaukset liikenteessä.

– Meidän mielestämme jokaisella autonvalmistajalla on vastuu parantaa liikenneturvallisuutta. Hiljattain ilmoittamamme nopeusrajoitus sopii tähän ajattelutapaan, ja Care Key on toinen hyvä esimerkki. Monet haluavat jakaa autonsa ystävien ja perheenjäsenten kesken, mutta eivät tiedä, kuinka he voivat varmistaa, että toiset pysyvät turvassa tien päällä. Care Key on yksi kelpo ratkaisu, joka tarjoaa enemmän mielenrauhaa, Håkan Samuelsson sanoo.

Mahdollisten turvallisuushyötyjen lisäksi nopeusrajoituksen ja Care Keyn kaltaiset ratkaisut tarjoavat Volvon omistajille taloudellisia etuja. Yhtiö kutsuu vakuutusyhtiöitä eri markkina-alueilla mukaan keskusteluun Volvon omistajia suosivien vakuutusten laatimiseksi, jos autoissa on nämä turvallisuusratkaisut.

Sopimukset ja ehdot riippuvat paikallisen markkinan olosuhteista, mutta Volvo uskoo voivansa ilmoittaa ensimmäisistä sopimuksista kansallisten vakuutusyhtiöiden kanssa pian.

– Jos voimme rohkaista ja tukea parempaa ajokäyttäytymistä teknologialla, joka auttaa kuljettajia pysymään pois vaaratilanteista, sillä tulee loogisesti olla positiivinen vaikutus myös vakuutusmaksuihin, Håkan Samuelsson toteaa.

Turvallisuustapahtuman videot löytyvät täältä

20.3.2019

Lisätietoja: Volvo Car Finland
Tiedotusjohtaja Thomas Hallbäck, [email protected], puh. 09-5044 5325
Korkearesoluutioisia kuvia, videoita:
www.media.volvocars.com

www.volvocars.fi
www.linkedin.com/company/volvo-car-finland/