Volvo Cars aloittaa sähkömoottoreiden kokoonpanon Skövdessä, Ruotsissa

Volvo Cars aloittaa sähkömoottoreiden kokoonpanon Skövdessä, Ruotsissa
14. joulukuu 2020

Volvo on sitoutunut premium-sähköautojen valmistukseen. Tavoitteena on, että täyssähköautot käsittävät vuoteen 2025 mennessä 50 prosenttia yhtiön kokonaismyynnistä loppuosuuden koostuessa hybrideistä.

Skövde on ollut osa Volvon tarinaa vuodesta 1927 lähtien, jolloin yhtiö perustettiin. Sähkömoottorien tuotannon lisääminen tehtaan toimintoihin tarkoittaa, että Skövden historiallinen maaperä on osa myös autonvalmistajan tulevaisuutta.

Volvo ilmoitti aikaisemmin tänä vuonna, että se investoi merkittävästi seuraavan sukupolven Volvo -autojen sähkömoottorien sisäiseen suunnittelu- ja kehitystyöhön. Skövden suunnitellut investoinnit vievät yhtiötä lähemmäksi itsenäistä sähkömoottorien kokoonpanoa ja valmistusta.

Ensimmäisessä vaiheessa Skövden tehtaalla vastataan sähkömoottorien kokoonpanosta. Myöhemmin Volvon on tarkoitus siirtää sähkömoottorien koko valmistusprosessi Skövdeen.

“Aivan ensimmäinen Volvo vuodelta 1927 sai voimansa Skövdessä valmistetusta moottorista. Tehtaan tiimi on erittäin taitava ja sitoutunut noudattamaan korkeimpia laatustandardeja. On luonnollista, että Skövde on osa myös Volvon jännittävää tulevaisuutta”, sanoo Volvon teollisten toimintojen ja laadunvalvonnan varajohtaja Javier Varela.

Polttomoottorien paikan autoissa ottavat sähkömoottorit ovat sähköautojen kulmakivi yhdessä akun ja tehoelektroniikan kanssa. Näiden kolmen osa-alueen välinen sujuva vuorovaikutus on erittäin tärkeää premium-sähköautojen kehitystyössä.

Siirtämällä sähkömoottorien kehitystyön ja tuotannon yrityksen sisälle Volvo voi optimoida uusien autojen sähköisen voimansiirron ja saavuttaa lisäetuja energiatehokkuuden ja kokonaissuorituskyvyn suhteen.

Volvon sähkömoottorien suunnittelu- ja kehitystyötä tehdään Ruotsin Göteborgissa ja Kiinan Shanghaissa. Volvo avasi aikaisemmin tänä vuonna uuden sähkömoottorilaboratorion Shanghaihin, minkä lisäksi sähkömoottorien kehitystyö jatkuu Göteborgissa. Kiinassa ja Ruotsissa toimivat myös huippuluokan akkulaboratoriot.

Skövden moottoritehtaan polttomoottorien tuotantoon keskittyvät toiminnot siirretään Volvon erilliseen tytäryhtiöön Powertrain Engineering Sweden (PES). PES on tarkoitus yhdistää tulevaisuudessa Geelyn polttomoottoritoimintoihin aikaisemmin annetun ilmoituksen mukaisesti.
 

14.12.2020 

Volvo Car Finland 
Tiedotuspäällikkö Mia Pelttari
[email protected], puh. 0400-441117 
Korkearesoluutioisia kuvia, videoita: www.media.volvocars.com
Kaikki videot löytyvät täältä
www.volvocars.fi
www.linkedin.com/company/volvo-car-finland/