Taloustutkimus: Volvo on edelleen Suomen arvostetuin autobrändi

Taloustutkimus: Volvo on edelleen Suomen arvostetuin autobrändi
9. syyskuu 2022

Brändien arvostus 2022 -tutkimuksessa selvitettiin kaikkiaan 67 tuoteryhmän ja 585 brändin arvostus suomalaisten keskuudessa. Tutkimus toteutettiin touko-kesäkuussa 2022 nettikyselynä ja sen kohderyhmänä olivat 15–79-vuotiaat suomalaiset.

Kuluttajat arvioivat Suomen tunnetuimpia tuotemerkkejä antamalla tuntemilleen brändeille arvosanan sen mukaan, kuinka paljon he kyseistä merkkiä arvostavat, käyttävät ja kuinka todennäköisesti he suosittelisivat sitä muille. Tutkimuksessa huomioitiin mielipiteet myös merkkien vastuullisuudesta, hintatasosta ja vastineesta rahalle. Uutena osa-alueena arvioitiin brändimielikuvaa sekä kuluttajahintojen muutoksen vaikutusta ostokäyttäytymiseen.

Volvo on parantanut tulostaan sekä tutkimuksen arvostus- että asiakastyytyväisyysindeksissä ja suositteluhalukkuus on pysynyt edelleen korkealla tasolla. Volvo arvioitiin myös kaikkein turvallisimmaksi ja vastuullisimmaksi automerkiksi.

Volvo Car Finlandin toimitusjohtajan Lasse Ahlstedtin mukaan tutkimuksen tulokset merkitsevät yritykselle paljon.

“Suomalaisten mielipiteet Volvosta ovat meille erittäin tärkeitä ja tulokset kiinnostavat myös kansainvälisesti. Haluamme kuunnella asiakkaidemme tuntemuksia, jotta voimme vastata heidän toiveisiinsa entistäkin paremmin. Arvostus ja asiakastyytyväisyys kertovat onnistumisestamme tavoitteissamme ja yrityksemme tarkoituksessa olla turvallisen, kestävän ja yksilöllisen liikkumisen edelläkävijä. On etuoikeus rakentaa liikkumisen tulevaisuutta näiden mielipiteiden perusteella.”

Volvon asiakkaiden luottamus merkkiin näkyy myös myynnissä: Volvo jatkaa edelleen ylivoimaisena ykkösenä ladattavien henkilöautojen alkuvuoden rekisteröinneissä Suomen automarkkinoilla. Elokuun rekisteröinneissä Volvo nousi myös täyssähköautoissa palkintopallisijalle.

“Olemme luottavaisin mielin ja uskomme, että brändillämme on suuri merkitys liikenteemme sähköistämiselle sekä yhä paremman turvallisuuden, kestävyyden ja käyttömukavuuden saavuttamiseen uusien teknologioiden ja innovaatioiden avulla”, Ahlstedt päättää.

9.9.2022 

Volvo Car Finland