Polestar esittelee uuden Polestar 1 –mallin ja tulevaisuuttaan uutena urheilullisten sähköautojen merkkinä
Volvo Car Groupin urheilullisiin erikoismalleihin keskittynyt Polestar on esitellyt tulevaa toimintaansa itsenäisenä urheilullisten sähköautojen merkkinä. Polestar vahvisti tänään suunnitelmansa kolmesta ensimmäisestä automallista, uudesta tuotantolaitoksesta Kiinassa sekä uusia uria luovasta asiakaskeskeisestä jakelusta.
Polestar esitteli myös 600-hevosvoimaisen Polestar 1 -mallin, joka on yhtiön ensimmäinen uusi auto. Sen on määrä valmistua vuoden 2019 puolivälissä. Polestarin teknologia ja mallisto hyötyvät Volvo Car Groupin tarjoamista synergioista ja mittakaavaeduista, jotka auttavat Polestaria kiihdyttämään suunnittelu-, kehitys- ja tuotantotyötä merkittävästi.
– Polestar 1 on ensimmäinen auto, joka kantaa Polestarin tunnusta konepellillään. Se on kaunis GT-malli, joka on tulvillaan upeaa tekniikkaa. Auto on loistava aloitus uudelle Polestar-merkille. Kaikki Polestarin myöhemmin lanseerattavat autot sisältävät täysin sähköisen voimansiirron ja korostavat asemaamme uutena itsenäisenä urheilullisten sähköautojen merkkinä, kertoo Polestarin pääjohtaja Thomas Ingenlath.
Polestar 1 muodostaa perustan koko Polestar-merkille. Polestar 1 on kaksiovinen, 2+2-paikkainen Grand Tourer Coupé, jossa on hybridivoimansiirto. Kyseessä on sähköauto, jonka tukena toimii polttomoottori. Toimintasäde pelkällä sähköllä ajettaessa on 150 kilometriä, mikä on enemmän kuin muissa markkinoilla olevissa hybridiautoissa. Auton suurin teho on 600 hevosvoimaa ja vääntömomentti 1 000 Nm. Nämä arvot nostavat Polestar 1:n tukevasti urheiluautojen luokkaan.
Polestar 1 perustuu Volvon skaalautuvalle SPA-alustalle, mutta noin 50 % siitä on uusia ja mittatilaustyönä tehtyjä ratkaisuja, joiden kehityksestä ovat vastanneet Polestarin insinöörit. Polestar 1 käyttää useita uusia tekniikoita, jotka vahvistavat auton dynaamisia ajo-ominaisuuksia. Se on maailman ensimmäinen auto, johon on asennettu täysin uusi, luokkansa johtava Öhlinsin jatkuvasti säädettävä elektroninen jousitus (CESi) sekä kehittynyt alustatekniikka. Hiilikuitukori vähentää painoa ja parantaa vääntöjäykkyyttä 45 prosenttia, sekä madaltaa lisäksi auton painopistettä. Polestar 1 käyttää myös kahta sähkömoottoria taka-akselilla, jotka mahdollistavat tehon vektoroinnin. Ratkaisu tarjoaa parasta mahdollista pitoa ja ylläpitää nopeutta kaarreajossa.
Polestar 1 -mallia valmistetaan Polestarin huippuluokan tuotantokeskuksessa Chengdussa, Kiinassa. Laitoksen rakennustyöt ovat vielä kesken, ja niiden on määrä valmistua vuoden 2018 puolivälissä.
Polestar siirtyy myös pois nykypäivän perinteisestä auton omistajuusmallista. Autot tilataan verkossa, ja niihin on tarjolla kahden tai kolmen vuoden tilausjakso. Kaiken kattava tilaus ei edellytä käsirahaa. Kuukausimaksu sisältää monia käytännöllisiä ominaisuuksia, kuten nouto- ja toimituspalvelun sekä mahdollisuuden vuokrata muita Volvon tai Polestarin autoja.
Kiinteähintainen tilaus tarkoittaa, että Polestarin käyttäminen on mukavan mutkatonta. Tätä tukee myös Phone-As-Key-tekniikka, jonka avulla omistaja voi jakaa auton virtuaalisen avaimen jonkun toisen kanssa. Tarjolla on myös monia muita hyödyllisiä ominaisuuksia, jotka varmistavat että asiakas saa nauttia täysipainoisesti ajamisesta.
Kaikki Polestarin myöhemmin tulevat autot sisältävät täysin sähköisen voimansiirron. Polestar 2 -mallin tuotanto käynnistyy myöhemmin vuonna 2019, ja se on Volvo Car Groupin ensimmäinen sähköauto (BEV). Kyseessä on keskikokoinen malli, jonka tuotantomäärät ovat suuremmat kuin Polestar 1:llä. Polestarin tuotteiden ensimmäisen tuotantovaiheen täydentää myöhemmin julkaistava suurempi SUV-tyyppinen sähköauto, Polestar 3, joka ilmentää modernilla tavalla sähköistä suorituskykyä ja ajodynamiikkaa.
Polestar-autojen tilaaminen tapahtuu verkon kautta Polestar-sovelluksella tai polestar.com-sivustolla. Polestar kuitenkin ymmärtää, että asiakkaat haluavat muodostaa fyysisen yhteyden merkkiin, joten se avaa myöhemmin Polestar Space -toimipisteiden verkoston eri puolille maailmaa. Näissä paikoissa asiakkaat voivat olla vuorovaikutuksessa tuotteiden ja merkin kanssa. Polestar Space on itsenäinen toimipiste, joka toimii erillään nykyisistä Volvon jälleenmyyntiliikkeistä.
Uuden Polestar 1 -auton tilauskirjat avautuvat välittömästi os. polestar.com. Polestar ottaa mielellään vastaan tiedusteluja kiinnostuneilta asiakkailta.
Huomautuksia toimittajille
- Volvo Cars on perustanut yhteisyrityksen kahden sijoitusyhtiön kanssa emoyhtiö Zhejiang Geely Holdingin sisällä. Tämä yritys tukee Polestarin kehitystyötä 640 miljoonan euron pääomalla. Polestar on jatkossakin Volvo Car Groupin tytäryhtiö, joka yhdistetään kokonaan Volvo Car Groupiin.
- Yleisesti odotetaan, että 20 vuoden sisällä kansainvälisestä automyynnistä yli 40 % on sähköautoja.
Tietoja Polestarista
Polestar on Volvo Car Groupin urheilullisten erikoisautojen merkki. Polestarista tulee uusi erillinen urheilullisten sähköautojen yhtiö, joka tarjoaa valikoiman erityisiä Polestar-autoja. Polestar hyötyy teknisistä synergioista Volvo Carsin kanssa ja merkittävistä mittakaavaeduista Volvo -yhteytensä ansiosta. Nämä synergiat antavat Polestarille mahdollisuuden suunnitella, kehittää ja valmistaa maailmanluokan urheilullisia sähköautoja.
Tällä hetkellä Polestar valmistaa S60 ja V60 Polestar –malleja. Yhtiö tarjoaa myös Polestar Engineered -suorituskykypäivityksiä ja moottoriohjelmistojen optimointeja nykyisiin Volvo -malleihin.
17.10.2017
Lisätietoja: Volvo Car Finland
Tiedotusjohtaja Thomas Hallbäck, [email protected], puh. 09-5044 5325
Korkearesoluutisia kuvia, videoita:
www.polestar.com
www.media.volvocars.com
www.volvocars.fi
www.volvooceanrace.com
www.volvoingolf.com